Viherpalvelut

Greener Viherpalvelu toimii Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tarjoamme viheralueiden ylläpitoon, kunnostukseen, rakentamiseen ja suunnitteluun liittyviä palveluita

Greener viherpalvelut

Asiakkaitamme ovat muun muassa asunto-osakeyhtiöt, isännöintitoimistot, kunnat ja kaupungit, yritykset sekä yksityiset henkilöt. Meille tärkeää on kestävän kehityksen arvot, luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Kehitämme kestäviä toimintatapoja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Olemme luopuneet kemiallisista torjunta-aineista ja lannoitamme vain tarpeeseen, käytämme etenevässä määrin sähkökäyttöisiä työkoneita ja ajoneuvoja, ja pyrimme tekemään kestäviä kasvivalintoja.

01

Pihanhoitopalvelut

Tarjoamme ammattitaitoista viheralueiden hoitoa sekä hoitosopimuksina että erillisinä perusparannuksina. Jatkuvaan viheralueiden hoitosopimukseen kuuluvat ylläpidon tehtävät sovitaan aina kohdekohtaisesti. Siihen voi sisältyä esim. pihan puiden ja pensaiden leikkaus, perennojen hoito, rikkakasvien hallinta, maanparannus, nurmikon leikkuu, kevät- ja syyskunnostukset ja muut pihalla tarvittavat työt. Lisäksi teemme kertaluontoisia perusparannuksia vaikkapa hävittämällä vieraslajiksi luokitellun kasvilajin tai kunnostamalla huonolla hoidolla olleen pihan siihen kuntoon, että asiakkaan on helpompi jatkaa pihan hoitoa itse

02

Kausikasvit

Ruukuissa olevat kausikasvit ilahduttavat ympäri vuoden. Kausikasvi-istutuksiin kuuluvat esimerkiksi alkukevään narsissit, keväiset orvokit, värikkäät kesäkukat, syksyn kanervat ja talven ikivihreät. Tyypillisiä kausikasvikohteitamme ovat ravintoloiden terassit sekä yritys- ja asuinkiinteistöjen sisäänkäynnit. Ammattilaisemme osaavat valita oikeat ruukut ja kasvit paikkaan kuin paikkaan. Kausikasvien hoitopalveluun kuuluu kasvien säännöllinen kastelu, lannoitus ja huonojen kasvinosien poisto, jolloin istutukset pysyvät jatkuvasti näyttävinä ja siisteinä.

03

Viherrakentaminen

Teemme pihojen korjausrakentamista ja rakennamme pieniä uudispihoja. Rakennamme mm. pihakiveykset ja muurit, perustamme nurmikon tai uuden istutusalueen, asennamme kunttaa, leikkivälineitä ja pihakalusteita. Vanhan pihan uudistustarve voi syntyä esimerkiksi siksi, että materiaalit kuluvat tai piha ei palvele nykyisiä käyttäjiään. Rakennamme myös uusia pihoja olemassa olevan suunnitelman mukaan. Teemme työmme ammattitaidolla: hoidamme tarvittavat lupa-asiat, hankimme materiaalit ja tarvikkeet, pysymme sovitussa aikataulussa ja jätämme jälkeemme siistin pihan.

04

Puiden hoito

Pihalla kasvavat puut lisäävät viihtyisyyttä, sitovat pölyä ja auttavat hulevesien hallinnassa. Oikein hoidettu puusto on pitkäikäinen ja mahdollistaa pihan turvallisen käytön. Arboristimme ja muut ammattilaisemme ovat valmiina auttamaan, olipa sitten kysymyksessä puuston kartoitus, puiden istutus, hoito, kuntoarvio, kaato, kannonjyrsintä tai puunkaatoluvan hakeminen. Meiltä sujuvat myös kiipeilemällä tehtävät leikkaukset ja kaadot sekä nostokorityöskentely.

05

Pihasuunnittelu

Teemme viheralueiden suunnittelua pienimuotoisesta istutusalueen suunnittelusta laajaan koko pihan suunnitteluun. Suunnitelma on aina kohdekohtainen ja siinä huomioidaan kohteen erityispiirteet sekä asiakkaan toiveet ja tarpeet. Tampereen seudulla tarjoamme asiakkaillemme laajasti pihasuunnittelua luonnossuunnitelmasta toteutussuunnitelmaan. Pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella teemme konsultointia ja luonnossuunnitelmia, ja laajemmissa pihasuunnittelutarpeissa asiakkaitamme palvelee konsernimme jäsenyritys GardenLiving. Pihasuunnittelu alkaa asiakkaan tapaamisella, jossa läpikäydään lähtötilanne ja toiveet valmiista kohteesta. Jo alussa on hyvä tietää pihan rakentamiseen varattu budjetti. Suunnitelman voi teettää yksittäiselle istutusalueelle tai koko tontille. Suunnitelman laatimisen jälkeen voimme laskea kustannusarvion ja toteuttaa rakennusurakan.

Kiinnostuitko?
Kysy lisää asiantuntijoiltamme!

Katso alueellinen yhteyshenkilösi ja ota yhteyttä vaikka heti. Voit myös jättää meille viestin tai tarjouspyynnön yhteystiedot-sivulta löytyvällä lomakkeella.

Saija Kohvakka

Saija Kohvakka

Uusimaa ja pääkaupunkiseutu

Tanja Vaalivirta

Tanja Vaalivirta

Pirkanmaa